Yksinkertaisuudella parempaan elämään – ota käyttöösi nämä 5 vinkkiä
Nykypäivänä valinnanvaraa on niin paljon, että haluamme sännätä paikasta toiseen. Haluamme elää onnellista elämää maksimoimalla materian ja kokemukset. Emme pysähdy minkään asian äärelle kunnolla ja elä hetkessä. Elämä nähdään kasana velvollisuuksia, eikä mikään tunnu riittävän. Todellisuudessa tällainen maksimaalinen kokemusten haaliminen ei ole keino elää onnellisesti. Jatkuvalla uuden tavoittelulla aiheutamme vain sisäistä kaaosta. Kyse on ajattelun vääristymisestä, jota kulttuurimme osittain aiheuttaa. Tekniikka kehittyy jatkuvasti ja uusimmat härpäkkeet on saatava, vaikka vanhempikin ajaa kaikki tarpeet. Luulemme olevamme onnellisia hankkimalla jatkuvasti uutta ja osallistumalla mahdollisimman moneen asiaan, vaikka todellisuudessa saisimme suurempia elämyksiä karsimalla puolet pois ja keskittymällä omien arvojen mukaiseen elämään. Tämä johtaa täydelliseen itsensä toteuttamiseen ja onnellisuuteen. Yksinkertaisuus tuo merkitystä elämään. Suorituskeskeisyys on tullut niin suureks